Tervetuloa Skövden kunnan suomenkielisille sivuille!

Skövden kunnassa asuu noin 53 000 asukasta, joista noin neljällä tuhannella (4000), eli miltei kahdeksalla prosentilla (8 %), on suomalaiset juuret. 

Laki kansallisista vähemmistöistä

Vuodesta 2010 lähtien on voimassa laki, jonka mukaan ruotsinsuomalaiset ovat yksi Ruotsin viidestä kansallisesta vähemmistöstä, ja suomen kieli on näin yksi kansallisista vähemmistökielistä.

Lakia kansallisista vähemmistöistä ja vähemmistökielistä on noudatettava kaikissa Ruotsin kunnissa perusosaltaan, mutta vain ne kunnat, jotka kuuluvat suomen kielen hallintoalueeseen saavat määrärahoja suomen kielen ja kulttuurin aseman turvaamiseen, säilyttämiseen ja edistämiseen. 

Tammikuusta 2012 lähtien, Skövden kunta kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen. 

Suomen kielen hallintoalue

Koska Skövden kunta on osa suomen kielen hallintoaluetta tämä merkitsee sitä, että kunta saa Tukholman lääninhallitukselta määrärahoja suomen kielen ja kulttuurin aseman turvaamiseen, säilyttämiseen ja edistämiseen Skövden kunnassa.

Skövden kunta korostaa varsinkin suomenkielisten vanhusten tarvetta hoitoon ja apuun omalla kielellä, sekä lasten kulttuuri-identiteetin kehittämistä, suomen kielen säilyttämistä ja edistämistä.

Syyskuusta 2014 alkaen kunta tarjoaa suomen kielen kielitukea esikouluissaan. Tämä tarkoittaa sitä, että suomen kieltä puhuva esikoulunopettaja tapaa lapsia heidän esikoulussaan jonkun tai muutaman tunnin verran viikossa toimintaa varten.

Jos sinulla on kysymyksiä, ideoita tai ehdotuksia, ota yhteyttä Skövden kunnan suomen kielen hallintoalueen koordinaattoriin Anoo (Anu) Niskanen Naingiin. 

Työajat:
Maanantai 8.00-17.00
Keskiviikko 8.00-17.00
Perjantai 8.00-14.30

Sähköpostiosoite: anoo.niskanen-naing@skovde.se

Puhelin: 0500-49 86 64